Panun Tellu ( Alva)

 Sukutaulu

Video Alvan jänisajosta

MLS-taudin ja Lafora epilepsian suhteen N/N
(N/N = ei kanna geenivirhettä)

2020-2021

Alva osallistui Ajovoittajan (FM-kilpailu) karsintoihin menestyksekkäästi. Ajovoittajassa ei niinkään menestyksekkäästi sijoittuen viimeiseksi.

2019-2020

Alva osallistui Naisten Ajovoittajaan 2019 Ristijärvellä sijoittuen kolmanneksi tuloksella BEAJ1 pistein 67,17 ja nyt Alvasta tuli Suomen Käyttövalio.

2018-2019

Beagle ry palkitsi Alvaa sekä Paras Narttu  2018  että Yhdistyksen Mestari 2018 palkinnoilla

Tällä hetkellä (tammikuu 2019) Alva on ajanut kaksi 1-tulosta ajokokeissa ja saavuttanut EK-numero 1969

Alvan ajot sujuu aina vain paremmin silti ajokokeissa ei tahdo pisteille päästä koska haukuttuja minuutteja ei kerry riittävästi. Alvan pitää edelleen olla hyvin lähellä jänistä jotta haukkuisi. Havaintoja jäniksestä saadaan kuitenkin lähes aina mikä kertoo siitä että Alvan tapa työskennellä tuo usein mahdollisuuksia saaliin saamiselle.

Metsästämme mailla missä on hyvin paljon sorkka-eläimiä. Onneksi sorkat eivät kiinnosta enempää kuin että Alva antaa niille kyytiä muutama sata metriä jonka jälkeen palaa jatkamaan jäniksen hakua.

Keväällä 2019 Alvalle syntyi Tavajs C-pentue

2017-2018

Alva ryhtyi itsenäisemmäksi ja siten haun laajuus parani mallikkaaksi. Alva on rehellinen haussa kuten myös ajossa, jopa sen verran että ei hauku ennen kuin on aivan jäniksen kintereillä. Tämän takia Alva on kokeessa menettänyt paljon ajettuja minuutteja. Haukku on kaunis, kertova ja moniääninen. Hyvin narttumainen mutta kuuluvuus voisi olla parempi. Hukat selviävät yleensä hyvin.

Alva osallistui kahteen ajokokeeseen. Jäniksiä löytyi ja niitä ajettiin useastikin näkösalle mutta liika ’rehellisyyden’ takia tulokset jäivät vaatimattomiksi.

Itse ammuin elämäni ensimmäisen jäniksen tänä kautena Alvan ajosta.

2016-2017

Alva hakee järkevästi ja pystyy ajamaan jo pitempiäkin ajoja. Helmikuun lopulla Alva osallistui Jämsässä ajokokeeseen menestyksellä BEAJ1 pistein 66,58.

Alva 2kk

                                                                                                                        Alva 2kk
Panun Tellu haimme Muhoksesta Pentti Nurron kennelista toukokuun puolessa  välissä 2015 ja tulokkaalle annettiin kutsumanimeksi Alva.
Alvan sukutaulusta löytyy paljon ajavia beaglejä monessa sukupolvessa.
Alva osoittautui jo kotimatkalla hyvin tasapainoiseksi beagleksi. Tauoilla  valtateiden välittömässä läheisyydessä nurmikolle jätetyty tuoksut kiinnostivat niin paljon ettei liikenteen pauke häirinnyt mitenkään. Pitkä kotimatka Kirkkonummelle sujui nukkessa suurimman osan ajasta.

11 viikkoisena Alva ajoi ensimmäistä kertaa jänistä, kokonaiset 5 minuuttia.

9 kk iässä Alva on ajanut useita kertoja jänistä. Haku on tehokasta ja johtaa ajoon.

Pari jänistä on ammuttu Alvalle josta toinen 2 tunnin haun ja 1,5 tunnin ajon jälkeen.